Tiistaina Nalan treeneissä 

paikallaistuminen 2min: olin ihan lähellä kun tätä on tehty niin vähän. Meni maahan parikin kertaa.

paikallamakuu 4min evl-käskytyksellä: kävin palkkaa kun oli kulunut yli 3 min (en tiennyt, että aikaa oli mennyt jo niin paljon). N. lähtikin sitten yllättäen hiimailemaan minun perään erittäin epävarman näköisenä. Kävin palauttamassa paikalle ja otettiin vielä loppuun asti.

Liik. seis: Pysähtyi vähän hitaasti ja kääntyi kun olin takana kävelemässä. Otettiin uudestaan takana kävely ja sitten pelkkiä pysähdyksiä kädellä vahvistaen.

Tunnari: tehtiin ihan liikkeenä, mutta kapulat oli n. 6-7metrin päässä. Otti oman heti, mutta tiputti ja nuuski vielä muut tarkemmin, Otti kuitenkin oman uudestaan ja toi sen. Pitokin oli siisti, vain pari pientä jälkeä kapulassa ja kapulat ovat tosi pehmeitä, että jäljet jää kyllä helposti.

Nouto: käskytettynä ja siten, että liikkuri toi kapulan mulle. Vähän N. nytkästi käsky-sanan kohdalla, mutta ei noussut. Perusasennossa pyöräytti kerran kapulaa suussaan, mutten siisti pito. 

 

Luca sai tehdä kentällä vauhtiluoksetulon ja vähän leikittiin.