Pirjo Heikkinen oli eilen vetämässä meille tokotreenit. Paikallamakuita ei otettu, jotta aikaa jäi enenmmän itse liikkeille. Minä otin Nalan kanssa avo-luokan luoksetuloa ja tunnaria. Luoksetulossa on ollut ongelmana se, että Nala ennakoi pysähdystä tai siten ei pysähdy ollenkaan. Nyt tehtiin eka ihan kisamaisena ja ihme tapahtui: Nala tuli hyvällä vauhdilla ja teki täydellisen stopin . Loppuosakin men hyvin. Perusasentoon taisi pikkasen pompsahtaa, mutta ei pahasti. Otettiin sitten vielä uudestaa, että olisi saatu ongelmat esiin, mutta N. tuli taas hyvällä vauhdilla ja pysähtyi hienosti. Nyt palkkasin pelkästä pysähtymisestä. Vikaks otettin vielä yksi läpijuoksu, minkä palkkasin vauhdista.

Loppuaika paneuduttiin tunnariin, mikä on liikkeenä mennyt tässä kuussa aivan hanurilleen. Ennen N. teki tarkkaan työtä eikä tuonut koskaan vääriä niin nyt viime aikona on tuonut ihan mitä sattuu. Ensimmäinen tunnari tehtiin nyt siten, että laitettiin makupalalautanen tunnarikapuloiden eteen ja kävin koiran kanssa viemässä  namit sinne, jotta varmasti tajuaa, että siellä on evästä. Sitten otin koiran vähän kauemmaksi ja vapautin vaan sieltä ilman "oma"-käskyä. Nala söi herkut ja teki tarkan työn ja toi oman, jes! Tehtiin sitten vielä pari kertaa uudestaan samalla tavalla ja toi kerran vääränkin. Sit tehtiin samallalailla  makupalalautasen kanssa, mutta niin,  että kapulat oli rivissä. Tässäkin taisi tuoda kerran väärän, mutta löysi myös oman. Pitää yrittää nyt tehdä noiden makupalojen kanssa, jotta saa aina siinä syödessään myös aivot matkaan kun intoa on aivan liikaa kapuloille.