Nala aloitti juoksut viime sunnuntaina ihan niinkuin odotinkin. Melkein viikko sujui ihan hyvin, mutta nyt Nala alkaa olla sen verran antautuvainen ja Lucakin on jo näköjään niin äijä, että tajuaa tuoksuisen tytön päälle jo siihen malliin, että Nala majoittuu nyt toistaiseksi porukoiden luokse. On se kyllä niiin horo juoksuaikaan. Nämä jää varmaankin Nalan viimeisiksi juoksuiksi. 

Luca pääsi viime su lenkkeilemään Sylvi-tätinsä kanssa. Sylvi oli jo niiin aikuinen, ettei pahemmin ipanan kanssa viitsinyt leikkiä, mutta Lucalla oli hauskaa silti. 

Maanantaina Luca oli Nalan paikalla treeneissä mukana. Tehtiin paikallamakuuta ja vähän seuramista. On se kyllä luottavainen pentu kun hyppäsi vieraidenkin syliin kun katseltiin muiden treenejä. Luca osasi katsoa hiljaa ja nätisti kun muut touhusi. Nalahan ei pysyisi nahoissaan jos se saisi katsella kun muut treenaa ellei sitten olisi käskyn alla, esim. paikkkamakuussa.

Viimeinenkin kulmahammas irtosi Lucalta tällä viikolla. Jee, ei tarvittukaan ell.apua vaikka välillä näytti jo siltä, ettei hampaat lähde millään.

Tänään punnitsin Lucan ja painoa pikkumiehellä oli jo 15,8kg ja korkeuskin on lähes yhtä paljon kuin Nalalla. On se iso, mutta silti niin pienen näköinen.

Tässä vielä muutama kuva. Laatu ei taas kovin kaksinen kun on sisällä otettu. Pitäis yrittää joku päivää ulkoiluttaa kameraakin niin saisi vähän laadukkaampia kuvia...

Nala ja 1-tuloksen pokaali viime viikonlopulta.

Luca ja Lucan iso nenä

On se niiiin nätti!

Luca istuu pätevänä.

Ensi viikolla päästäänkin treffaamaan Lucan veljet...