Paikallamakuu tehtiin vaihteeks avoimenkäskytyksellä. Aika n. 3 min. Nala makasi ihan ok.

Nouto: Otettin pitoharjoituksia ja läheltä kapulan kanssa sivulle siirtymisiä sekä muutama noutokin jossa annoin pidä-käskyn tai otin lelun esille kun N. oli ottanut kapulan suuhun. Ideana oli vain saada pitoa nätimmäksi kun N. meinaa aina muljautella kapulaa suussaan. Näitä pitäisi tehdä paljon.

Luoksetulo: Vapautin stopista takapalkalle. Pysähdys ei ollut paras mahdollinen, mutta pysähtyi kuitenkin eikä hiipinyt. Otin sit vielä yhden läpijuoksun.

Ruutu: N. läheti ihan hyvin ruutuun ja pysähtyi ja meni maahankin käskystä, mutta oli melko oikeassa laidassa. Tuli sit puheeks, että minun pitäisi vaatia oikeaa paikkaa enemmän eikä pysäyttää Nalaa jos paikka on liian reunassa, mihin se itsesitä usein tarjoaa. Hinkattiiin sit vaan oikeaa paikkaa siten, että kävin eka kädellä näyttämässä paikan. Tajusin sitten, että Nala on omasta mielestään tekemässä merkkiä kun menee aina oikean puoleisen etutolpan taakse. Pitää muistaa ottaa tota oikeaa paikkaa lyhyemmältä matkalta aina vaihteeksi. Lopuksi otettiin vielä yksi ruutu siten, että siellä oli pallo. 

Kaket: Ok. Lopun perusasentoon pitää kattoo vähän tarkemmin mihin kohtaa itse palaan jotta pa. olisi mahdollisimman hyvä.

Lucan kanssa tein vähän seuraamista, noutoa ja yhden luoksetulon. Lopuksi Luca pääsi vielä juoksemaan putken kerran läpi.