Maanantaina tokoiltiin taas hallilla. Luca aloitti paikallamakuulla kun muut teki paikkaistumisen. Aika oli n. 2 min. Välillä kävin palkkaamassa Lucan. Hienosti se kyllä malttaa maata. Nala teki sitten paikallamakuun kun miitkin teki sen. Aika n. 4 min evl-käskytyksellä.

Nalan kanssa tehtiin luokkatreeni kisamaisesti. En jaksa jokaista liikettä kirjoittaa erikseen joten mainittakoon vaan virheet. Seuraamisessa tuli pitkästä aikaa yksi näppäisy. Tätä ei ole esiintynyt moneen kuukauteen.  Ekalla suoralla myös poikitti kuulema hiukan. Muuten seuraaminen oli oikein kivaa. Liikkeestä seisomisessa liikutti ainakin toista takajalkaa kun olin takana kävelemässä. Noudossa mälläsi taas kapulaa. Alan kyllä kohta menettää jo toivon koko noudon suhteen kun kapulan pito on taas ollut ihan kauheaa. Nala meni myös tosi matalaksi ja meinasipa liikuttaa peppuakin kun heitin kapulan. Pitää alkaa vaatia, että istuu kunnolla suorassa ennen kuin lasken noutamaan. Hypyn juoksi ekalla kerralla ohi ja ampui suoran takana olevaan ruutuun. Kokeessa nämä nyt ei kyllä onneksi ole yleensä näin lähekkäin. Toinen hyppy meni sitten hyvin. Liikkeitten välejä pitäisi myös treenata kun nyt Nala meinaa säätää niissä vähän omiaan. Kaikki liikkeet Nala teki  kyllä kivalla vireellä eikä mitenkään latistunut palkattomuudesta. Ehkäpä enemmänkin vain turhautui jolloin alkaa myös se minun komentelu äänellä ja turhalla hyppimisellä.

Lucan kanssa tehtiin ruutua lelun kanssa. Noutoa otettiin vieraalla kapulalla. Ekan noudon palkkasin suoraan lennosta ja tokan vaadin tuomaan eteen. Palautusvauhti meinaa edelleen olla vähän turhan hidas, mutta muuten hyvä. Seuraamista otettiin taas namin kanssa. Tuntuu, että tämä ei edisty mihinkään. Ilman namia paikka häviää täysin. Otettiin myös yksi luoksetulo eteen asti. Lopuksi Luca pääsi vielä hetkeksi painimaan pienen Nipa-belgin kanssa.

Nala täytti tiistaina jo kaksi vuotta. Onnittelut myös Nalan sisaruksille!