Maanantaina oltiin normisti Nalan tokotreeneissä. En enää muista mitä kaikkee tehtiin. Hyppynoutoa otettiin ainakin metallikapulalla ja se oli tosi hyvä. Nala ei yrittänyt kertaakaan kiertää estettä kumpaankaan suuntaan.  Muuten Nala oli kyllä aika veemäinen. Rähjäsi liikkeitten välillä ihan urakalla. Ensi treeneihin lähtee mukaan räminätölkki...Lucan kanssakin puuhastelin jotain pientä.

Tiistaina oli pitkästä aikaa Lucan hakuporukan tottistreenit. Tehtiin ruutua, seuraamista ja noutoa. Ei mitään erikoisempaa mainittavaa.

Keskiviikkona kävin Lucan kanssa kaupungilla kun ei olla keskustassapäin aikoihin käyty. Käytiin rautatieasemalla ja torilla yms. käppäilemässä. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Helppo liikkua koiran kanssa, jota ei kiinnosta vieraat ihmiset hyvässä eikä pahassa.

Lauantaina oli Lucan agitreenit. Tehtiin pientä viiden esteen rataa ja sitten sellaista tehtävää missä oli kaksi hyppyä ja putki. Ekan hypyn jälkeen piti tehdä pakkovalssi ja siitä tokahyppy ja putki. Luca teki loistavasti aina kun minä ohjasin oikein. On se kyllä vaikeaa kun pitää liikkua nopsaan, mutta sitten jos itse kiirehtii kuitenkin liikaa ja kääntyy vaikka liian aikaisin niin koira menee sitten väärin. Otettiin myös kontakteja ja lopuksi rengas pari kertaa. Luca on kyllä loistava  

Tänään käytiin tokoilemassa yliopistolla Nalan ja Lucan kanssa. Lucalla ruutua, seuraamista, noutoa ja liikkeestä maahanmenoja  sekä yksi luoksetulo. Luca teki kaikki hyvin. Noudossa vain meinasi edessä tiputtaa kapulan jos odotutin pidempään. Harjoiteltava siihen vielä kestoa.  Nalan kanssa ruutua, seuraamista (käännöksiä, paikalla askeleita, juoksussa kaikki käännökset,) jäävät, kaket ja luoksetuloa. Seuraaminen oli varsin kivaa. Luoksetulon stoppi hyvä, vaikki matka oli normia pidempi. Myös kaikki muut sujui hyvin, mutta ruutu oli taas yhtä haukkumista, ARGH ! Välillä lähti koira autoonkin jäähylle. Saatiin kyllä sit taas onnistumaan, mutta on se räksytys kyllä rasittavaa....

Muuten ollaan treenailtu kotona vaan, lähinnä perusasentoja, kaukoja ja kapulan pitoharkkaa molemmilla. Eetukin pääsi yksi päivä tekemään noutoa ja seuraamista ja kylläpä se tykkäsikin.