Lauantai vierähti Varkaudessa Borderiinan bortsujen parissa. Nala pääsi myös mukaan, vaikka ei Borderiinan kasvatteja olekaan. Päivä aloitettiin tokoilulla, missä meitä oli kouluttamassa Taskisen Satu. Tokoa otettiin koirakko kerrallaan ja jokainen otti yhden liikkeen/aiheen vuorollaan. Lucan kanssa otettiin ekaksi seuraamista. Perusseuraaminen on kuulema ihan ok, mutta perusasentoja ja nimenomaan perusasentoon tuloa pitää treenata paljon erikseen. Koiran pitäisi hakea peruasentoon paremmin. Sillä saadaan sitten seuraamisestakin suorempaa ja tasaisempaa. Hinkattiin sitten perusasentoja ihan urakalla ja kyllähän ne onnistuikin, mutta vielä liian hitaasti. 

Nalan kanssa otettiin seuraamista. Tarkoitus oli saada vinkkejä räksytykseen, mutta eihän se nyt tietenkään äännellytkään niin kuin yleensä, vaikka tehtiin kaaviotakin, missä oli myös hidasta kävelyä ja sivuaskelia. Tehtiin sitten vielä kaksi askelta-vasemmalle käännös-tehtävää, jotta Nala korjaisi takaosansa paremmin kun herkästi poikittaa sillä. Nämä toimikin tähän aika hyvin. Seuraaminen ei kuulema ollut ollenkaan niin huonoa kuin puheissani annoin ymmärtää.

Lucan kanssa otettiin vielä noutoa. Ekaks ihan norminouto mikä meni ihan lönkötykseksi. Vauhti oli surkea ja kapulakin tippui palautuksessa. Sitten tehttiinkin vain vauhtinoutoja ja pelkkää kapulan nostamista mistä hirmu bileet! Läksyksi saatiinkin vauhtijuttuja, jotta saadaan koiralle asennetta lisää! Sitähän on yritettykin Lucalle treenata, mutta se nyt vaan on perusluonteeltaan niiin paljon rauhallisempi. 

Loppuun vielä paikkamakuu epämääräisellä ajalla Lucan kanssa. Meni lonkalleen maahan, korjasi myöhemmin. Luca pysyi hyvin,  mutta nuuski naapuriin päin.

Tokoilujen jälkeen mentiin vielä kebab-paikan kautta Lucan veljen omistajan luokse kahvelle. Siellä sai koiratkin juosta keskenään. Luca löysi hyvän juoksukaverin Nasusta, jonka käytös muistutti melkolailla Nalaa