Päivällä käytiin uuden hukka-hallin avajaisissa Lucan kanssa muistuttelemassa näyttelyhommia. Koiria oli paikalla ihan julmetusti ja vaikka lähdimmekin ilmoittautumisen jälkeen käymään kaupoilla niin vielä saatiin paikan päälläkin odotella. Luca oli isoissa aikuisissa vasta numerolla 37. Lucan parina oli vesispanieli tai joku vastaava. luca seisoi ihan nätisti ja antoi tutkia hyvin. Tuomari komentoi mm., että nätit hampaat, oikeanlainen purenta, sopusuhtainen, ei liian lihava, ei pidättyväinen eli kelpo koira  Juoksu ei mennyt kovin hyvin, kun Luca olisi paljon mielumin nuuskutellut mattoa ja syönyt maahan tippuneita makupaloja. Saatiin kuitenkin punainen nauha. Punaisten kehässä myös seisominen meni hyvin, mutta juoksu taas aika heikosti. päästiin sitten kahdeksan parhaan joukkoon, muttei siitä enää sijoituttu.

Illalla tokoiltiin ryhmätreeneissä. Paikkamakuun aloitti Nala. Vieressä oli ryhmän uusi koira, ja uusi ohjaaja kysyi piilossa onko mahdollista, että joku nousee ja juuri silloin kurkkasin koiria ja mitä ihmettä?! Nala tuli piilon ovelle matala, hitaasti hipsutellen! Eipä ole tätä tapahtunut aikoihin. Hämmentyikö sitten uudesta koirasta tai siitä kun toimin myös liikkurina vai siitä kun  kävin Lucan häkillä enkä mennytkään suoraan piiloon vai mistään ihmeestä? Vein sitten takaisin paikalleen ja sitten oli lopun ok.

Luca:

hyppy: muuten ok, mutta edelleen hiipii herkästi kun kävelen kohti

seuraaminen hihnassa: painoi vähän, ei edistänyt, kontakti hyvä, yhden täyskäännöksen jäi jälkeen, muut käännökset oikein hyviä -> peppu pysyi matkassa

nouto: puulla ok. Metskulla vauhtinoutoja.

paikkamakuu lopussa, namirasia oli edessä. Aluksi yritti haistella, muuten ok

Nala:  

hyppynouto: mälläs kapulaa aika törkeenä, yhdessä palautuksessa kuului vuh

ruutu: ekan kävin näyttämässä se ok, tokan juoksi sivusta, yhden kerran lähti kohti ruutua, mutta kaartoikin hypylle ja hyppäsi sen minkä jälkeen sivusta ruutuun En tajua mistä se näitä keksii? Kävin jälleen näyttää jolloin ok. Yksi ruutu maahan asti, pikkukävely ja palkka koiralle. Loppuun vielä yksi lähetys pallo ruudussa.  Välillä tuli taas haukkua.

seuraaminen: ei näppinyt, mutta pää taas kovin levoton. Ääntä ei muistaakseni kuitenkaan tullut