Maanantaina ja tiistaina käytiin hallilla treenaamassa tokoa Nalan ja Lucan kanssa. Lurpalle alon liikkeitten hinkkausta ja lisäksi ruutua. Nalan kanssa tahkottiin voittajaa, erityisesti seuraamista ja ruutua. Ääntä tuli taas reilusti. 

Tiistaina Luca kävi myös Pirjo-hierojan käsittelyssä. Lucaa jänskätti tilanne melko paljon. Mitään ihmeempiä jumeja ei löytynyt. Takaosasta oli vähän kireä oloinen, mutta ei ollut ihan varmaa oliko se ihan lihaskireyttä vai jännittikö nyt vain niin kovasti. Parin viikon päästä mennään uudelleen. Illalla hieroin pitkästä aikaa Nalankin ihan pitkän kaavan mukaan. Eetulta taas puhdistin hammaskivet. Sille tuntuu kertyvän sitä melko nopeaan, kun ei edellisestä kerrasta kovin pitkä aika ole.

Perjantaina oltiin lucan kanssa ekaa kertaa KPSH:n agilityryhmässä. Mentiin 13 esteen rataa. Rata meni muuten ihan ok, mutta 8 hypyltä ei meinannut oikein irrota putkeen. 

Tänään käytiin lähikentällä tekemässä pienet tokot. Lucalle hyppyä lukuunottamatta alokasluokka + ruutua. Nalalle seuraamista, luoksetuloa, ruutua ja kakeja.