Lenkin jälkeen pihassa pikaiset treenit. Lucalle tuolin kiertämistä, avohyppyä, kakeja, seisomista. Kiertämistä ei olla aikoihin otettu, mut pitää alkaa sitä taas harjoittelemaan niin vois ottaa pysäytystä sillä. Avohyppyä tehtiin osissa. Hypyn jälkeen seisominen on jo niin juurtunut päähän, että tarvitsee istumiseen käsiavun.  (Liik.)seisomisessa jätin lelun eteen ja harjoiteltiin sitä, että malttaa seista paikallaan vaikka kävelen takanakin. Tämä sujui hyvin. Kaukoja ei olla aikoihin tehty ja niissä ongelma maasta istumaan nousu, tekniikka pääosin ok.

Nalalle seuraamista, kakeja ja tunnari. Seuraamissa ekana lelu kainalossa ja kun meni hyvin niin tehtiin myös ilman lelua. Kontakti oli mainio ja hyppimistä/näppimistä ei tullut yhtään. Myös käännökset sujui ihan ok. Kakeja melko lyhyeltä matkalta (n.5m). Nämä sujui melko hyvin, jopa S-I! I-S asento jää vähän vajaaksi. Tunnari: paljon kapuloita jonossa, oma kolmannneks vika. Laitoin makupalajarrun jonon eteen ja vein hihnassa kapuloille. Haisteli koko jonon loppuun saakka, takaisin tullessa nosti oman, mutta tiputti ja haisteli vielä alkuun asti ennen kuin palasi omalle. Nyt ei nostellut vääriä, eikä haistellut suullaan, kuonolla/tassuilla kyllä siirteli niitä, mutta ihan jees tunnari. Pitäis vaan saada aina koiralle se oikea haistelumielentila tunnari varten..