Viime sunnuntain ja tämän viikon treenit on jäänyt ja jääkin kirjaamatta. Perjantaina oli Lucan agitreenit, joihin selvisin myöhässä. Ennätin kuitenkin rataa tekemään. Radalla oli 11 estettä ja aiheena oli saksalainen mikä tuli kahdessa kohtaa. Alkuun mentiin tuurilla tosi hienosti, mutta sitten aloin taas liikaa ajattelemaan ja olin liian hidas tai liian nopea saksalaista tehdessä. Kepeille viennissä oli myös vähän ongelmaa kun en saanut tarpeeksi jarrutettua putken jälkeen niin Luca sujahti vasta tokasta välistä kepeille tai siiten meni kaksi väliä kerrallaan. Radan jälkeen harjoittelin vielä itsekseen putki +kepit-kohtaaa. Anne antoikin siihen hyvän vinkin suoristaa koira eka kunnolla ja kappas kun oikea väli löytyikin hienosti ja hyvin pujotteli loppuun saakka.

Lauaintai-iltana tokoiltiin hallilla.

Nalalle:

-seuraamista, pitkää pätkää, käännöksiä, hidasta kävelyä ja askeleita. Tuntui pitkästä aikaa tosi kivalta, vaikka välistä taisi tulla taas pientä hyppelyä. Peruutuksissa tuli haukku

-luoksetuloa, osissa, kokonaisena ja läpijuoksua. Vapautin kaikista takapalkalle. Pysähdykset hyviä ja osasin jopa antaa käskyn oikeassa kohdassa

-ruutua, pallo ruudussa ja tyhjää. Läheltä oikean kohtaa. Paljon myös maassa pysymistä kävelyn aikana

-kaukoja, nämä toimi! matka n.10m. s-i en ole ihan varma tekikö ihan puhtaasti

-paikkamakuuta

Lisäksi Nalan kanssa harjoiteltiin liikkeiden välisiä siirtymiä. Naksuttelin kun tarjos itse sivulle ja kivasti tulikin sitten mukana

Lucalle:

-seuraamista: vasemmalle käännöksiä hinkattiin paljon ja myös suoraa ja muita käännöksiä otettiin

-hyppyä, lähinnä istumista , istumista myös ilman hyppyä. Menee maahan niin helposti

-noutoa, sivulle tuloja kapulan kera ja yksi vauhtinouto

-liik. seisomista osissa, pysymistä harjoteltava paljon vielä

-törpön kiertoa ja siitä pysäytyksiä. Tää on Lurpasta niin superia!

-Loppuun vielä keppejä. Lähetin Lucaa  vasemmalta puolelta sivusta kepeille ja haki ihan sika hyvin oikean välin, eikä ottanut häiriöö minusta vaikka juoksin edelle

Treenien jälkeen käytiin vielä Jennin ja Lilon kanssa lenkillä. Lilo oli juoksussa joten Luca olisi kävellyt  mielellään koko matkan nenä toisen persauksessa kiinni. Nala ja Lilo ignoorasivat toisensa taas kokonaan.