Tänään tokoiltiin Lucan kanssa huonolla menestyksellä Kuopiossa Musti ja mirri-areenalla. Tuomarina jälleen Katja Rautiainen.

Paikallamakuu: 0, alkoi jo ihan perseelleen kun Luca alkoi tuijottaa jotakin ja meni vasta toisella käskyllä maahan. Piilossa ei ehditty kauaa olemaan kun tuli käsky kytkeä bortsu. Luca oli noussut ja mennyt viereistä porokoiranarttua morjestamaan. Onneksi narttu oli niin hyvähermoinen, ettei korvaansa lotkauttanut Lucan kosioyrityksille. Voi, että ottaa päähän kun tähän asti oon kuitenkin luottanut, ettei makuusta lähde vaikka maata nuuskisikin

Seuraaminen: 9 Ei kyllä ihan mitään ysin arvoista tainnut olla. Paikka seilasi jonkin verran, ainakin juoksussa taisi valua aika paljonkin eteen. Viimeinen perusasento taas ihan superhidas, muut taisi olla ihan hyviä.

Liikkeestä maahanmeno: 10 

Luoksetulo:  7,5  Annoin sekä suullisen että käsimerkin. Pysähtyi ok, perusasentoon tulossa muistaakseni jotakin säätöä. Matka oli paljon pidempi millä ollaan treenattu, kun omassa treenihallissa eikä Ponderan kurssilakaan tilaa ole tarpeeksi ja ulkonakaan ei taida tulla aina riittävällä matkalla otettua

Liikkeestä seisominen: 7,5 Seuraamisessa edisti taas hurjasti, varmaan puoli koiranmittaa. Pysähdys ok, taisi käntää etujalat kun olin palaamassa sivulle, ennakoi aavistuksen istumisenkin?

Noutaminen: 9 Sivulletulo vähän turhan "riehakas"

Kauko-ohjaus: 9 Ennakoi ekan istumisen, muuten hienot

Hyppy: 9  Sivulletulossa taas jotakin vikaa, en muista törmäsikö vai jäikö vinoon?

Kokonaisvaikutus 9

Yht. 147,5 p. II-tulos, sija 3/8. Kovin putkeen ei siis muillakaan mennyt kun vain kaksi sai ykköstuksen joten saatiin kuitenkin iso pussi luita kotiinviemiseksi.

Yksilöliikkeiden jälkeen otettiin vielä poronartun vieressä paikallamakuuta useampaan otteeseen. Luca nousi kerran ja yritti mennä taas moikkamaan , mutta nyt olin minäkin valmiina ja pääsin huomauttamaan tästä. Lupille kun ei normaalisti tarvii äristä niin vaikutti kyllä, että huomautuksella oli vaikutustakin. Loppuun vielä yksi onnistunut makuu, mistä pääsin palkkaamaan.