Toisen nollan saaminen taitaa olla ihan yhtä tuskallista kuin ensimmäisenkin...Viime viikonlopppuna kisattiin Hupulla kolme Risto Ojanperän tuomaroimaa rataa.

A-rata: varasti lähdössä. Keppien jälkeiselle putkelle kielto. Itse taas huiskaisin epämääräisesti ja koira kääntyi käden mukana. Luca oli kyllä radalla muutenkin outo kun kielti osittain yhdelle hypyllekin (tästä ei kuitenkaan virhettä). Tokavikalta hypyltä vielä yksi rima alas. Tulos siis 10vp.Kontaktit (aa ja puomi) teki hienosti.

B-rata: Varasti jälleen lähdön. Putkelle ja pituudelle kiellot. Kontaktit oli taas ihan superit ja itse osasin ne vaatia. Samoin lopun takanaleikkaus onnistui hyvin. Tulos kuitenkin jälleen 10vp.

C-rata (hyppäri): Varasti taas jonkin verran. Yksi rima alas, putkelle kielto ja kepeiltä myös virhe kun luikahti väärään väliin aloituksen. Lopun valssihässäkkä onnistui hyvin. Tulos 15vp.

Pitkänäperjantaina kisatiin Joensuussa kolme rataa. Tuomarina Anne Viitanen.

A-rata: Varasti lähdön taas törkeesti. Lennosta tein sitten ohjaukseen muutokset kun en ennättänytkään valssaamaan sinne minne olin suunnitellut. Alku meni kuitenkin hyvin esteelle 12 (keinu) saakka. Siitä sitten vitonen. Tuli putkelta lujaa ja en tajunnut jarruttaa tarpeeksi kun treeneissä keinu niin varma. Sitten tyrin vielä persjätön ja koira katosi väärälle puolelle jolloin kielto hypylle. Huiskasin sitten hypyn yli jolloin Luca lukitsi myös edessä olevan muurin ja siihen hyl. Muut kontaktit juoksi myös osittain läpi.

B-rata: Lähdössä taas isoja ongelmia. Melkein kielto 9 hypylle. Kolmanneksi viimeiseltä esteeltä rima alas.  Kontakteille hirmu varmistukset kun meinas ryysiä läpi. Tulos 5vp, aika -13, sija ikävästi vasta 4/22, niin ei päästy edes palkinnoille. www.youtube.com/watch

C-rata: Hyl heti neljännelle esteelle. Putket vierekkäin ja oikea pää olisi ollut takimmaisen putken lähimmäinen pää, Lupi valitsi kuitenkin lähimmän putken kauimmaisen pään (putkien väli n. 0,5m). Muurille myös kielto kun taas itse huiskaisin epämääräisesti.  www.youtube.com/watch

Lähdöt on nyt todellinen ongelma kisoissa. Ei pysy siellä enää huonostikaan vaan yrittää karata heti kun saa hihnan pois.. Hupun kisoissa varastaminen ei ollut ihan niin törkeetä kun tuolla Joensuussa. Hupulla koira ei nähnyt radalle ja pystyin seuruutttamaan sinne. Joensuussa koira näki radalle koko ajan enkä saanut Lucaa siinä koomasssa  minkään käskyn alle, jotta oltaisi voitu siirtyä radalle järkevästi. Ennen ensimmäistä rataa yritin syöttää nakkia, että olisi vähän rauhottunut, muttei suostunut syömään. En tiedä onko enää muita vaihtoehtoja kun hyllyttää jo ekalle esteelle ettei pääsisi enää karkaamaan lähdöistä. Treeneissä ei sitä noin tee, eikä Lucaa saa silloin siihen vireeseenkään mikä kisoissa on.